Turkulainen humanistispeksi
Tärkeää asiaa pitkäaikaisille jäsenille!
Hei speksiläinen!
Oletko ostanut viiden vuoden jäsenyyden kaudella 2018–2019 (Pelagia) tai kaudella 2019–2020 (Globe)? Siinä tapauksessa saatat olla oikeutettu jäsenyytesi keston pidentämiseen; lue eteenpäin.
Speksin jäsenyyksien kesto on alun perin laskettu lukuvuosien mukaan, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että milloin tahansa lukuvuoden 2018–2019 aikana ostettu viiden vuoden jäsenyys on saanut kestokseen 1.7.2018–30.6.2023. Tämän laskentatavan ikävä sivuvaikutus on se, että jos olet ostanut viiden vuoden jäsenyyden esimerkiksi huhtikuussa 2019, sen kesto on käytännössä ollut vain neljä vuotta ja kolme kuukautta. Vastaavasti millon tahansa kaudella 2019–2020 ostetut viiden vuoden jäsenyydet vanhenevat 30.6.2024.
Yhdistyksen vuosikokouksessa 27.9.2023 todettiin, että jäsenyyden keston määräytymisestä ei ole kerrottu selvästi jäsenyyttä myytäessä, vaan ostajalla on ymmärrettävästi voinut olla käsitys, että viiden vuoden jäsenyys on voimassa viisi kalenterivuotta. Kokous päätti, että tällaisten jäsenyyksien kestoa voidaan pidentää tietyin ehdoin.
Jos olet ostanut viiden vuoden jäsenyyden kaudella 2018–2019 tai 2019–2020 ja haluat pidentää jäsenyytesi kestoa todelliseen liittymispäivään saakka, lähetä sähköpostia hallituksen jäsen- ja tietosuojavastaava Joose Signellille (jmaron@utu.fi). Sähköpostin liitteenä täytyy olla jokin osoitus todellisesta liittymispäivästä, eli esimerkiksi kuvankaappaus tiliotteesta tai maksuohjesähköpostista, jonka olet aikanaan saanut speksin hallitukselta. Jäsenyyden keston pidentämistä on anottava viimeistään 31.12.2023!
Kaudella 2020–2021 speksin jäsenrekisteri siirtyi Kide.appiin, ja tästä alkaen jäsenyyden kesto on ilmoitettu selkeästi myynnin yhteydessä. Globe-kauden jälkeen alkaneita jäsenyyksiä ei siis olla pidentämässä. Nykyään yhdistyksen jäsenyys myös toimii siten, että se on aina voimassa yhden tai viisi kalenterivuotta ostohetkestä.
Tapahtumakalenteri
Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta!
Facebook: Turkulainen humanistispeksi
Instagram: turkulainenhumanistispeksi